Tietoa mainostajalle ›

Ruoka kasvaa keittiössä -vesiviljelyn ABC

Kaupallinen yhteistyö IKEA

Olen kasvattanut lasten kanssa ruokaa pihallamme aina, mutta olen yleensä valinnut mahdollisimman vähän esikasvatettavia lajeja tai ostanut taimet valmiina. Lapset tahtovat tutkia multaa ja taimia ja kastella reilusti, jolloin sisällä oli paljon multaa ja mutaa, mutta vain muutamia istutuskelposia taimia. Osa niistäkin luovutti hennon henkensä siinä vaiheessa, kun siirsimme niitä isompaan purkkiin kasvamaan. Osansa saattoi olla kastelumenetelmilläkin: paljon vettä kerralla tai sitten ei ollenkaan pitkään aikaan.

Tänä keväänä IKEA-tavarataloihin tuli VÄXER-idätyslaatikko ja innostuin kokeilemaan vesiviljelyä sisällä. Noin periaatteessa kaikki vaikutti yksinkertaiselta: laatikkoon vettä merkkiviivaan saakka, kansi päälle, koloihin VÄXER-kivivillat ja sitten vain siemenet villapatukoihin. Koska kaikkea on aina hauska kokeilla, laitoimme kasvamaan kaikenlaista kesäkurpitsasta ahkeraliisaan ja parsakaaliin. Kesäkurpitsan siemen tuntui olevan vähän suurehko, mutta hyvin nekin upposivat paikoilleen, kun vähän napakammin painoi. Ohjeen mukaan kansi päälle ja joka-aamuinen tarkistus, josko jotain näkyisi -ja näkyi aika pian!

Vesiviljely on siitä mukavaa ja helppoa, että sisällä ei tarvitse sotkea mullan kanssa ja vettäkin tarvitsee alussa lisätä tosi harvoin. Lasten kanssa viljeleminen on siistiä ja kasvun seuraaminen läheltä, kun myös juuret näkyvät, hauskaa ja opettavaista.

Aluksi siemenen oma vararavinto riittää, mutta viikon-parin jälkeen veteen kannattaa lisätä lannoitetta, muuten taimet kasvavat ohuiksi honteloiksi, niinkuin meidän parsakaalit, jotka olisivat kaivanneet ravintoa selvästi jo ennen muita. Parsakaalien heikko elämä ei lapsia haitannut ollenkaan, karsapaali kun on ollut pienestä saakka “joku pieni haiseva puu.” Muut lajit menestyivät hyvin, varsinkin se suurisiemeninen kesäkurpitsa, joka tahtoi kasvaa ulos laatikosta, ennen kuin muilla oli edes ensimmäisiä sirkkalehtiä. Kun taimet ovat päässeet alkuun, ei kantta enää tarvitse pitää päällä, mutta silloin kannattaa tarkistaa joka päivä, että laatikossa on tarpeeksi vettä. Veden lisääminen onnistui helposti nostamalla yksi paakku pois ja kaatamalla kannusta vettä reikään.

Tämän jälkeen taimet voisi siirtää isompaan astiaan soraan kasvamaan vedellä ja lannoitteella, mutta meidän kasviemme on tarjoitus muuttaa sään salliessa ulos, joten siirsimme ne multaan paakkuineen päivineen. VAARA! Kuiva istutusmulta imaisee kivivillan kuivaksi tosi nopeasti, joten vettä täytyy antaa aluksi reippaasti ja vaikka monta kertaa päivässä. Kun taimi saa kasvatettua juurensa multaan, homma alkaa taas sujua.

 Kukapa meistä ei olisi toivonut lämmintä huhtikuuta. Piha näyttää kylmettyneeltä ja surulliselta, eikä maasta ole noussut mitään vihreää muutamaa uhkarohkeaa tulppaanin nenää lukuunottamatta. Kun saimme siirrettyä taimet tilavampiin kasvuolosuhteisiin, nostimme ne kiireesti takaisin sisälle lämpimään. Ensimmäisestä vesiviljelyksestämme innostuneina ladoimme laatikkoon uudet siemenet ja odotamme taas vihreyttä – nyt vielä ensimmäistä kertaa suuremmalla jännityksellä, sillä apulaiseni olivat niin nopeita, ettemme tiedä mitä kasvaa missäkin kohti. Jos meillä on siis kesällä parsakaalia kukkalaatikossa ja kukkia kasvimaalla porkkanoiden kaverina, olemme onnistuneet ainakin kasvattamisessa, taimien tunnistuksessa kaipaamme vielä harjoittelua.

Kun illat taas pimenevät ja yöpakkanen hiipii puutarhaan, haluan kokeilla salaattien kasvatusta sisällä. Tarvitsemme kasvilampun, koska valo ei syksyllä muuten varmasti riitä, mutta olisi ihana saada napsia lehtiä leivän päälle takuulla tuoreina.

Lapset netissä

Illan juhla oli päättynyt, puheenvuorot pidetty ja haikeat lähtöhalaukset jaettu. Pieni virkeä joukko vailla seuraavan aamun velvollisuuksia lähti jatkamaan iltaa ja puhe kääntyi niihin samoihin kuin aina, kun (äiti)bloggaajia on koolla. Lapsiin. Missä menee minun rajani yksityisen ja julkisen välillä? Missä menee lapseni raja?

Julkisessa keskustelussa lasten oikeus yksityisyyteen nousee säännöllisesti puheenaiheeksi ja uskokaa vain, me bloggaavat äidit pohdimme tätä asiaa jatkuvasti ja luemme aiheesta jokaisen silmiimme osuvan jutun. Valeäiti -blogia kirjoittava Hanne kertoi pohtineensa lasten koulunaloitusta ja sitä aikaa, kun heidän kaverinsa saattavat löytää blogin. Moni alle kouluikäisen äiti nyökkäili. Kaikki olivat kuulleet, että siitä luultavasti – ellei jopa varmasti – joutuu kiusatuksi.

Asia ei onneksi ole aivan näin yksinkertainen.

Aikana, jona jääkaappikin on verkossa, on yksityisyys muuttunut. Minusta, sinusta ja tekemisistämme tallentuu tietoa joka hetki, ja minä koen ikävimpänä sen, etten enää voi olla varma, saanko maailmasta objektiivista informaatiota, vai sellaista, mitä minun toivotaan klikkaavan aiemman selauskäyttäytymiseni perusteella. Johonkin jää jälki siitä, kun juttelen ystävieni kanssa WAssa ja messengerissä. Kun luulen olevani itsekseni nettishoppailemassa, jokainen liikkeeni ja päätökseni tallentuu ja analysoidaan. Meistä kertyy dataa jatkuvasti, mutta emme tiedä mihin sitä vielä käytetään. Samalla tavalla tietoa kerätään älypuhelimiaan käyttävistä lapsistamme. Se on uhka, jota meidän kannattisi pohtia sen vanhan juupas-eipäs väittelyn sijaan.

Se tieto itsestämme, jota tietoisesti jaamme vaikka Facebookissa tai blogissa on jo pohdittua, eikö? Kuinka paljon lapset pohtivat jakamiaan asioita? Kuinka hyvin he osaavat käyttää erilaisia sovelluksia ja hallita niiden tietoturvaa?

Lapsemme kasvavat maailmaan, jossa sosiaalinen media on mukana kaikkialla. Meidän täytyy pysyä sen kehityksessä mukana, vaikka ei aina kiinnostaisikaan. Me emme voi suojella lapsiamme peittämällä heidän kasvonsa sydämellä facebook-kuvassa. Ne uhat ja kiusaamisen aiheet somessa ovat muualla, ja niistä meidän kannattaisi pysyä hereillä ja lapsen vierellä.

Lapset kasvavat sosiaalisen median käyttäjiksi pienestä saakka, ja se, että hyvin pieni osa heidän lapsuuttaan on jo tallentunut verkkoon, ei ole pelkästään uhka, vaan myös ilon ja ylpeyden aihe. Eikä tämä tarkoita sitä, että voisimme jakaa lapsistamme mitä tahansa yksityistä tietoa, jollaista emme jakaisi itsestämme. Meillä vanhemmilla on vastuu ja velvollisuus kasvattaa lapsemme myös tähän some- ja datamaailmaan, jota emme itsekään täysin hallitse. Se vaatii opettelemista ja aikaa. Jaksammeko? Osaammeko?

Tästä ja paljon muustakin puhuimme puolen tunnin verran Hannen kanssa, mutta asiaa aiheesta riittäisi ehdä kymmeneksi.

Jaksoon pääset tästä: https://aca.st/6f98a4