DIY akustiikkataulu huovasta

28/09/2017

Niin, ne akustiikkalevyt mistä postasin kesäkuussa on edelleen hankkimatta. Ai miten niin hommat jää joskus vähän roikkumaan? Viime viikonloppuna kuitenkin sain päähäni askarrella ns. akustiikkataulun huovasta olohuoneen seinälle, Tila ei ole pahasti kaikuva, mutta isolle seinälle tarvitaan jotain, sillä siinä ei ole ollut ylipäätänsä mitään. Tässä kohtaa varoitan lukijoita että kyseessä on amatöörin tekele, joten pro-käsityöihmiset älkää kauhistuko näistä toimenpiteistä. Minä en omista ompelukonetta, joten liima ja neulat ovat tässä pääosassa.

Minulla oli ajatusta siitä minkälainen tämä “akustiikkateos” voisi olla, kun menin kangaskauppaan, mutta sellaista paksua huopaa ei ollutkaan mitä olin mielessäni ajatellut. Suunnitelma siis muuttui Eurokankaassa sen enempää suunnittelematta. Ostelin vähän sitä sun tätä ja hain Etolasta vielä vähän vaahtomuovia. Sitten alkoi se mielenkiintoinen osuus, DIY akustiikkataulu huovasta.


Leikkasin eri paksuisista vaahtomuoveista eri kokoisia neliöitä ja sommittelin niitä pohjahuovan päälle.

Tämän jälkeen päällystin paksummat vaahtomuovit valkoisella ja ohuemmat harmaalla huovalla. Päällystäminen sujui näppärästi liimaamalla huopa vaahtomuoviin kiinni ja varmistukseksi laitoin pieniä neuloja sinne tänne tukemaan.


Tässä välisommittelua miten neliöt voisi kiinnttää pohjaan ja sitten taas vähän liimailua. Kontaktiliimalla sai niin hyvin liimattua päällystetyt neliöt pohjaan. Mustan huovan taakse liimasin kaksipuolisen tarran, minkä avulla tämä on helppo kiinnittää seinään.

Tässä lopullinen kokonaisuus. En halunnut siitä liian symmetristä ja koska olen vähän suurpiirteinen niin näitä ei oltu niin tarkkaan mietitty.

Tässä kuva lähtötilanteesta eli seinä tosiaan melko iso ja huonekorkeus hieman normaalia korkeampi.
Ja ta-daa lopullinen akustiikkataulu on seinällä. Tämä on väliaikaisesti kiinnitetty, joten jos tulen toisiin ajatuksiin sen sijainnista niin vielä voin muuttaa. Tämä olisi voinut olla suurempi, seinä on kuitenkin sen verran iso. Toisaalta minulla on jo seuraava DIY -idea hautumassa tuonne oikealle puolelle. 

By Ullis

pojan (2011) ja tytön (2009) äiti. Urheilullinen digimarkkinoinnin ammattilainen, joka kokkaa mielellään.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *