Tietoa mainostajalle ›

Ensimmäinen kouluvuosi alkaa olemaan paketissa

17/05/2017

Meidän perheen ensimmäisen koululaisen ensimmäinen kouluvuosi alkaa olemaan paketissa. Vuosi on mennyt nopeasti ja yllättävän helposti. Itse jotenkin odotin enemmän muutosta ja sumplimista arkeen, mutta se on sujunut hyvin. Sienna on ollut iltapäiväkerhossa koulun jälkeen, joten tekemistä on riittänyt neljään asti. Taloyhtiössä asuu saman ikäinen tyttö, joten tytöt kulkevat koulumatkat yhdessä, joten sen suhteen myös ensimmäinen vuosi on ollut helppo. Intoa koulunkäyntiin on ollut ja uuden oppiminen on ollut vielä toistaiseksi kiinnostavaa. Mieli varmaan muuttuu jossain vaiheessa…  Jotenkin nyt kevätlukukaudella tuntuu että Sienna on ottanut kasvussa harppauksen niin fyysisellä kuin henkisellä puolella. Jutut on välillä niin ison tytön juttuja, mutta onneksi siellä on säilynyt se lapsimaisuus mitä tuossa iässä vielä toivoo.

Kevätjuhlamekkoa testattiin jo äitienpäivänä. Saatiin testiin ihastuttava tanskalaisen Creamien Bambi-mekko Bobo Companysta. Mekko on kooltaan 122cm ja menee 125 cm:lle oikein hyvin. Kangas on ihanan kevyttä ja hyvin laskeutuvaa ja itse tykkään erityisesti mekon leikkauksesta. Ilma oli viikonloppuna vielä sen verran viileä että alle tarvittiin sukkahousu legginsit, mutta ehkä kevätjuhlissa ei tarvita enää. Jännityksellä odotamme minkälaista säätä on luvassa.. Näissä fiiliksissä alan kokoamaan itseäni laulamaan ensimmäisen Suvivirren koulun kevätjuhlassa.

Creamie -merkkiä myyvät Suomessa mm. Kekäle, Lasten Taikamaa, Kukkuukids (Bambi-mekko alessa!), Pikku-Helene ja Kuopus. Mekko saatu näkyvyyteen.

By Ullis

pojan (2011) ja tytön (2009) äiti. Urheilullinen digimarkkinoinnin ammattilainen, joka kokkaa mielellään.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *