Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti

29/06/2012

Tänä kesänä en ole millään päässyt siihen oikeaan lomafiilikseen, vaan arki kolistelee koko ajan korvan juuressa. Ehkä vika on säässä (todennäköisesti kuitenkin päässä.) Loistava lomatunnelman nostattaja oli koko perheen retki kesäteatteriin Järvenpään Vanhankylänniemeen Tuusulanjärven kauniisiin maisemiin. Sää ei näyttänyt meitä suosivan, vaan mustat pilvet kiersivät katsomoa ja ukkonen jyrähteli jossain järven takana. Saimme niskaamme onneksi vain pienen sadekuuron, senkin sopivasti väliajalla.

Järvenpään Teatterin Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti oli riemastuttava ja koko perhettä viihdyttävä rosvoseikkailu, jonka aluksi Heinähatun ja Vilttitossun äiti Hanna saa hermoromahduksen ja joutuu lähtemään isän kanssa lepokotiin. Lapsenvanhdiksi soitetaan Hannan serkku, kampaaja Pamela Pehkonen. Samaan aikaan karkaavat vankilasta hurjat rosvot Sorkkarauta-Salonen ja Viila-Voutilainen, jotka ovat Alibullenin neitien perintökorujen perässä. Pahaa aavistamattomat neidit valmistautuvat kylän suureen kakkukilpailuun tyttöjen naapurissa. Kuka päätyy lapsenvahdiksi? Miten käy korujen? Saako Hanna hermonsa kuntoon?

Lapset tuijottivat näytelmää herkeämättä, jopa neiti 4v, jonka teatterikäyttäytymisestä olin hieman huolissani. Lotta Pohjola Vilttitossuna oli niin loistava, että lapset olivat täysin vakuuttuneita siitä, että yseessä oli se oikea Vilttitossu. Loistosuoritus oli myös Vesa Saralehdon Sorkkarauta-Salonen, aivan hervoton, ja muistutti välillä kovasti Moderni Perhe -sarjan Cameronia, joka on tietysti pelkkää plussaa.

Esitysaikataulu löytyy TÄÄLTÄ. Perhelippu 55e.

 

By Sari

kolmen pojan (2001, 2003, 2005) ja tyttären (2007) äiti. Tuore yrittäjä, rakastaa laadukasta lastenkulttuuria ja intoilee yhteiskunnallisista asioista.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *