Tietoa mainostajalle ›

Ilmankostutin

08/10/2009

Ufox-HK2.jpg

Syksyn tullen viilentynyt ilma ja tulevat talven pakkaset aiheuttavat monesti sen, että asuntoja lämmitetään enemmän ja sen seurauksena myös huoneilma kuivuu. Kuiva hengitysilma taas aiheuttaa ärsytystä iholla, limakalvoilla ja hengitysteissä sekä väsymystä. Erityisesti kuivasta hengitysilmasta kärsivät astmaatikot ja atoopikot. Terveellisen sisäilman kosteusprosentti pitäisi olla 30-45%, mutta esimerkiksi nykyasuntojen koneellisen ilmastoinnin ja kuivausrumpujen yleistymisen vuoksi monissa kodeissa huoneilma on suositeltua kuivempaa.

Ufox HK2Meillä asustaa pari astmaatikkoa ja koko perhe kärsii varsinkin talvisin kuivasta ihosta. Lastemme astmalääkäriltä saimme “käskyn” hankkia ilmankostutin ja hän vinkkasi meille hinta-laatusuhteeltaan erinomaisesta ilmankostuttimesta. Kyseessä on yläkuvan Ufox HK 2. Jo lapsuudenkodissani luotettiin Ufoxiin (kenties joku muukin muistaa “ufon-malliset” retrokeltaiset ja myrkynvihreät ilmankostuttimet), joten valinta oli helppo tehdä.

Ufox 3S harmaa 81571Valintaan olemme olleet tyytyväisiä. Ilmankostutin on helppokäyttöinen, äänetön ja bakteeriton. Varsinkin flunssakausien aikaan meidän astmaatikkojen yöt ovat monesti rikkonaisia, mutta nyt tuntuu, että ilmankostuttimesta on apua. Kosteuden vuoksi nenä ei mene aivan tukkoon ja lapsetkin pystyvät flunssasta huolimatta nukkumaan. Myös kuiva huoneilma on saatu taltutettua ilmankostuttimen ansiosta. Ilmankostutin kannattaa valita huolella, sillä markkinoilla olevilla ilmaskostuttimilla on eroa.  Itse voin lämpimästi suositella Ufoxia.

Ufox ilmankostuttimia myyvät tavaratalot ja kodinkoneliikkeet ympäri maan.

Kuvat: Ufox

3 Comments

  1. Vastaa

    Sanna

    Myös minä voin lämpimästi suositella Ufoxia! Meillä kuopuksen pari kuukautta kestänyt flunssa ja ikävä yöllinen yskä helpottivat lopulta viime talvena, kun älysimme lääkärin suosituksesta ottaa varastossa olleen Ufoxin taas käyttöön.

  2. Vastaa

    Päivi*

    Meillä on nuhanenillä joskus käytössä Ufox, edelleen se alkuperäinen jostain 80-luvulta :-p

  3. Vastaa

    Miikkis

    Ufoxille pisteet! Kuivaa yskää ja flunssaista oloa helpottamassa meilläkin jo vuosikaudet.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *