Joulupuuhastelijat

19/12/2016

P1011487 - Joulupuuhastelijat

Vietetään joulua tänä vuonna ensimmäistä kertaa ihan kotona. Ollaan oltu aikaisempina vuosina vuorotellen molempien vanhempien luona. Nyt isovanhemmat tulevat vuorostaan meille. Kiireisen syksyn jälkeen on ihanaa kun ei tarvitse lähteä mihinkään joulun viettoon vaan saa olla ihan kotona. Sisäinen joulupuuhastelija löytyi viikonloppuna kun innostuttiin lasten kanssa tekemään joulukoristeita taikataikinasta. Kuusikin tuotiin sisään, mutta se odottaa vielä koristeita, jotka toivottavasti löytyvät muuton jäljiltä autotallista.

P1011487 - Joulupuuhastelijat

P1011476 3 - Joulupuuhastelijat

Pienet joulupuuhastelijat innostuivat tekemään koristeita oikein urakalla. Taikataikinasta on helppo tehdä vaikka kuusenkoristeita.

Taikataikinan ohje:

300g suolaa

2dl haaleaa vettä

300g vehnäjauhoja

1 rkl öljyä

Suola ja vesi sekoitetaan tasaiseksi. Sekaan lisätään jauhot ja lopuksi öljy. Taikina kaulitaan ja työstetään kuten piparit. Näitä paistetaan 100 asteisessa uunissa noin tunti ja jätetään uuniin jäähtymään. Jäähtyneet koristeet voitelin kevyesti munan valkuaisella ja käytin vielä muutaman minuutin 200 asteisessa uunissa. Näin pintaan tulee kiva helmiäispinta. Osan koristeista maalasin valkoisella kiiltomaalilla.

P1011488 1 - JoulupuuhastelijatP1011510 - Joulupuuhastelijat

P1011507 - Joulupuuhastelijat

P1011504 - Joulupuuhastelijat

P1011503 - Joulupuuhastelijat

P1011499 - Joulupuuhastelijat
Vielä illan päätteeksi lasten jo mentyä nukkumaan leivoin vielä gluteenittomia pipareita herkutteluun.  Joulupuuhastelija on nyt ihan liekeissä. Katsotaan mitä kaikkea vielä tällä viikolla syntyy. Suunnitelmia ainakin on paljon, mutta katsotaan miten kiireisen työviikon jälkeen riittää energiaa toteuttamaan kaikki nämä ideat. Tsemppiä viimeiseen viikkoon ennen joulua. Loma häämöttää jo!
P1011511 - Joulupuuhastelijat

P1011513 - Joulupuuhastelijat

By Ullis

pojan (2011) ja tytön (2009) äiti. Urheilullinen digimarkkinoinnin ammattilainen, joka kokkaa mielellään.

4 Comments

  1. Vastaa

    Marjo

    Minkä verran tuosta taikinasta tulee koristeita?
    🙂
    T:Marjo

    1. Vastaa

      Ullis

      Moi, tuosta määrästä tuli kaksi pellillistä sellaisilla keskikokoisilla muoteilla 🙂

  2. Vastaa

    katri/Kotona ja kaupungilla

    Nuo askartelut ovat kivoja ja iisejä!
    Itsekin olen erilaisilla taikinoilla tehnyt vastaavia, kivaa puuhaa 🙂

    Ja onpa upeat minionit ja Star Warsit! Sellaisiin muotteihin en olekaan törmännyt ennen.

    1. Vastaa

      Ullis

      Katri, niin on kivaa puuhaa! Onko sulla jotain muita hyviä taikinavinkkejä? 🙂 Muotit olen tilannut aikoinani eBayltä Englannista.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *