Kallion Maria palasi

03/09/2010

Äidin syksyn pakko-saada viihdeosuus: Leena Lehtolaisen uusin Minne tytöt kadonneet palauttaa Maria Kallion poliisiksi ja Espoon tutut kulmat mahdollisiksi rikospaikoiksi. Maria on ollut EU:n projektissa kouluttamassa poliiseja Afganistanissa, eikä palaa aivan samanlaisena kuin lähti. Maria kantaa Afganistanin traagisia tapahtumia mukanaan palatessaan Suomeen tutkimaan kolmen kadonneen maahanmuuttajatytön tapausta. Vai sittenkin tapauksia?

Kun kaunis lääkärin ammatista haaveileva muslimityttö löytyy espoolaisesta metsiköstä omaan huiviinsa kuristettuna, tutkinta saa lisäjoukkoja Marian entisistä työkavereista. Onko kyseessä sattuma vai sarjamurhaaja? Maria joutuu pohtimaan asioita myös kotona, kuollut tyttö on hänen tyttärensä Iidan tuttu

Minne tytöt kadonneet on kuvaus monikulttuurisesta Suomesta, peloista ja ennakkoluuloista. Kuka on oikeassa? Montako totuutta mahtuu yhteen tarinaan?

Kirja kaappaa mukaansa Lehtolaisen tyyliin. Asia on niin vaikea, että sen pohtimiseen eivät nämä sivut riittäneet, mutta ei se ole tässä tarpeenkaan. Olisin kaivannut sen sijaan joihinkin henkilöhahmoihin lisää syvyyttä, jotta olisin ymmärtänyt edes jollain tavalla heidän valintojaan ja tekojaan. Mutta ajatusten herättäminenkin riittää.

By Sari

kolmen pojan (2001, 2003, 2005) ja tyttären (2007) äiti. Tuore yrittäjä, rakastaa laadukasta lastenkulttuuria ja intoilee yhteiskunnallisista asioista.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *