Tietoa mainostajalle ›

Matkakokemuksia

09/05/2012

IMG_0288-1024x768.jpg

Olemme aikaisemmin vierastaneet ajatusta ns. “aurinkolomasta” ja olemmekin suunnanneet yleensä kaupunkilomille. Minun vanhemmat olivat varanneet loman itselleen ja pienen houkuttelun jälkeen päätimme lähteä kokeilemaan sopisiko rantaloma myös meille. Matkan kohdetta ei sen kummemmin tarvinnut miettiä, sillä vanhempani olivat jo valinneet kohteeksi Rodoksen saaren Kreikassa.

Hotellimme oli Blue star Dionysos, josta meidän perheelle oli varattuna kaksi erillistä huoneistoa. Kuudelle hengelle yhteisen ison huoneen/huoneiston hankkiminen on osoittautunut muutoinkin haasteelliseksi matkoillamme. Hotellia voin kyllä suositella lämpimästi, sillä se oli todella siisti ja viihtyisä. Allasalue oli mukavan kokoinen ja hyvin hoidettu. Lisäksi pihapiiristä löytyi mm. leikkipuisto trampoliineineen, minigolfrata ja paljon muuta aktiviteettia lapsille. Onneksi näin, sillä totesimme pian, että lapset kaipaavat muutakin tekemistä kuin altaalla oleskelua. Mieheni sairasti melkein koko loman ajan, joten kaikki retket jouduimme jättämään väliin. Täytyy kehua myös hotellin aamiaista, sillä se oli oikein monipuolinen.

Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein mukava ja kohteena Rodos oli loistava. Näin toukokuussa siellä on jo mukavan lämpöistä ja vehreää. Lentomatkakin on kestoltaan sopiva (n. 4 tuntia) ja paljon pidempään eivät lapset olisivat koneessa jaksaneet istuakaan. Meillä ei matkan suhteen muita odotuksia ollut kuin saada pieni paussi arkeen ja siinä kyllä onnistuttiin. Lapsemme ovat melko arkoja veden kanssa, mutta oli mukava huomata, että matkan aikana oppivat nauttimaan uimisesta.

Yhden loman kokemuksella voin siis suositella Rodosta ja jäimme mekin haaveilemaan uudesta aurinkolomasta.

Suosittelen kaikkia rantalomalle suuntaavia hankkimaan lapsille UV-vaatteet. Itse olin varomaton ja jo ensimmäisen tunnin aikana paloin kunnolla. Onneksi lapsilla olivat UV-paidat päällä ja näin säästyivät palamiselta. Mielestäni aurinkosuojavaatteet ovat mielettyvämpi tapa suojautua kuin jatkuva rasvaaminen.

Vielä haluan esitellä teille kaksi tärkeää matkamme “apulaista”.

Lauran postauksen innoittamana tilasin meillekin ennen matkaa Trunki –matkustuslaukun. Se osoittautuikin oikein hyödylliseksi hankinnaksi. Lennosta väsynyttä lasta oli helppo kuljettaa sillä ja muutoinkin esim. matkalaukkuja odotellessa aika kului hyvin Trunkin kanssa potkutellessa. Laukussa kulki mukana lasten leluja ja muita virikkeitä lentokoneeseen ja se oli sopivan kokoinen käsimatkatavaralaukuksi.

Toinen hyödyllinen hankinta oli Skip Hop -eväslaukku. Lämpöeristetyllä kankaalla vuoratussa laukussa pysyivät viileänä niin diabetikkojemme insuliinit kuin juomatkin. Laukku on kätevän kokoinen, joten se kulkee mukanamme varmasti koko kesän.

Nyt vain odotellaan kesän saapumista tänne Suomeenkin!

7 Comments

  1. Vastaa

    Carita

    Kiinnostaisi tietää tuosta Skip Hopin eväslaukusta enemmän! Meidän perheessä on diabeetikkolapsi ja kesällä täällä Suomessakin on ongelmana, että pysyvätkö inskat hyvänä.

    Oliko teillä siellä jokin “kylmäkalle”? Ja kuinka kauan ja kuinka viileänä pysyivät laukussa?

  2. Vastaa

    Tintti

    Kiitos reissuraportista, kivalta kuulostaa!

    Minua myös kiinnostaa tuo lämpövuorattu eväslaukku ja samat kysymykset kuin Caritaa, meilläkin pikkudiabeetikon sekä omien insuliinien säilytys mielessä. Meillä on pian Espanjan reissu tulossa ja tuo reppu voisi olla loistava säilytysratkaisu.

  3. Vastaa

    Heini

    Carita ja Tintti, kiitos kommenteistanne.
    Meidän diabetikoilla on käytössä insuliinipumput, joita säilytettiin repussa aina uinnin aikana (n. 2 tunnin ajan).
    Myös varainsuliinit kuljetettiin repussa matkojen yli (6-7 tuntia).
    Ainakin meillä insuliinit säilyivät yllä mainitut ajat laukussa hyvinä, koska niiden kanssa ei matkalla ollut mitään ongelmia.
    Mukana repussa matkasi mm. jääkaappikylmä pillimehu ja tämä riitti “kylmäkalleksi”.

  4. Vastaa

    Riinukka

    Iso kiitos matkakertomuksesta, meillä on syyskuulle varattuna lomaviikko, juurikin samaan hotelliin! 🙂 Nyt nostikin lomakuume taas ihanasti päätään…

  5. Vastaa

    Riikka

    Mitä olet Heini mieltä kumpi on mieluisampi teidän poppoolle ranta vaiko kaupunkiloma?? Trunkit ajattelin hankkia myös meidän pojille, hauskan ja näppärän oloiset 🙂

  6. Vastaa

    Heini

    Riinukka,
    teillä onkin sitten jotain kivaa luvassa, mitä odotella, kun Suomessa jo ilmat viilenevät.
    Toivottavasti myös te viihdytte hotellissa. Ainoa mitä en hotellista varsinaisesti suosittele, on sen oma ravintola. Ruoka oli menettelevää, mutta yhden kokemuksen jälkeen suuntasimme kyllä muihin ruokapaikkoihin. Niitähän tuolla riittää pilvin pimein, niin Ixiassa kuin Rodoksen keskustassakin.

    Riikka,
    vaikka aurinkoloma olikin positiivinen kokemus, kun sai vaan olla ja laiskotella, niin valitsisin kuitenkin ennemmin kaupunkiloman. Meidän lapsille tosiaan uiminen ei ole niin iso juttu, vaan kaipaavat muuta toimintaa. Varsinkin isommat ovat kovasti kiinnostuneita historiallisista ja muistakin nähtävyyksistä, museoista jne.
    Käydään miehen kanssa syksyllä tsekkaamassa Pariisi,josko sinne sitten seuraavaksi uskaltautuisi lasten kanssa. Myös Lontoota olemme miettineet seuraavaksi kaupunkikohteeksi. Kaikki vinkit on tervetulleita.

    Hanki ihmeessä Trunkit, Amazonilta saa edullisesti 🙂

  7. Vastaa

    elephantti

    Kaupunkikohteeksi suosittelen ehdottomasti Budapestia! Kauniita rakennuksia, katutaiteilijoita, länsimaisia ostareita, halpaa ja hyvää ruokaa, kivoja kahviloita, välitön tunnelma. Ja budapestin “keskuspuistosta” löytyy lapsille sirkusta ja maauimalaa ja sorsienruokintapaikkoja ja leikkikenttiä kätevästi kävelymatkan päästä! Aivan keskustasta löytyy länsimaisia 4 tähden tasoon vastaavia kohtuuhintaisia hotelleja. SUOSITTELEN!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *