Minityyli testaa: KappAhl Proxtec

09/03/2010

kappis-300x267.jpg

kappiskappis1

Minityylin muksuista viisivuotias poika ja kahden vanha tyttö ovat talven aikana testailleet KappAhlin Proxtec -malliston haalareita. Haalari on keskihintainen (69.95e) ja tuulen- ja vedenpitävä.

Luminen, jäinen ja kylmä talvi on sopinut Proxtecille. Haalari on lämmin, eikä välttämättä heti pakkasen kiristyessä kaipaa villaa alleen. Malli on kapeahko, joten viluiselle tai pyöreämmälle nappulalle kannattaa ottaa kokoa suurempi, jottei haalari kiristä välivaatteillakaan. Lahkeiden ja hihojen mitta on hyvin säädettävissä sopivaksi.

kappis3

Vaikka talvella on saanut harrastaa niin jäämäkilaskemista kuin muutakin hankiurheilua, ei ainakaan kaksivee saanut haalaria kulumaan. Tänä syksynä Proxtec -vaatteet myytiin loppuun nopeasti, mutta ensi syksynä’ yritän olla nopeampi ja hankkia koululaisille ainakin housuja. Uskoisin myös päiväkodin pihaan Proxtecien olevan aika nappi valinta: kestävää, pestävää, eikä vahvistetuissa polvissa näy heti kurapinttymät, vaikka henkilökunta ei ehdi vaatteita ihan meidän kotiäitien lailla huoltaakaan.

kappis3kappis1

Myös 5-vuotiaan viliskantin menossa haalari on kestänyt ja ansaitsee vähinäänkin hyvän arvosanan. Haalari päällä on milloin laskettu mäkeä, pelattu lätkää tai möyritty maassa, mutta polvissa ja pepussa ei kulumaa ole juuri nimeksikään.

Ainoat “moitteet” haalari saa meilläkin sen kapeudesta. Kunnon pakkaskeleillä, kun puvun alle tarvitaan enemmän lämmikettä on haalari tuntunut pojasta hieman ahtaalta. Myös lahkeiden suut on sen verran tiukat, että niiden laittamiseen kenkien päälle on tarvittu äidin apua, varsinkin kun ulos on kiire.

Mielestäni hinta-laatusuhde on oikein hyvä ja varmasti tutkin KappAhlin tulevatkin ulkovaatemallistot tarkkaan.

kappis2

6 Comments

  1. Vastaa

    Violette

    Tätä postausta olen odottanut… Entä vyötärön kiristys, onko se säädettävissä? Kun alla on villaa tai fleeceä, kapeasta puvusta pitäisi saada vyötäröä löysemmäksi.

  2. Vastaa

    Heini

    Violette,
    Vyötärö on säädettävissä, mutta meillä se on ollut koko talven niin löysällä kuin mahdollista. Näin ilman välikerrosta haalari on ollut loistava.
    Meillä pojat on sen verran kovia menijöitä, että pakkasta saa olla todella paljon, että suostuvat villaa edes ottamaan haalarin alle, joten pääasiassa tällä haalarilla on pärjännyt koko talven.

    Tosiaan sekin voisi auttaa, että ottaa kokoa suuremman. Meidän 5-vee käyttää pääosin 116cm vaatteita ja tuo 116cm haalari alkaa jäämään hihoista ja lahkeista lyhyeksi.

  3. Vastaa

    Laura S

    Tämän tekstin innoittamana kävin tänään ostamassa KappAhlin kurahousut, joissa on fleecevuori. Takkikin olisi ollut, mutta päätin pärjätä erillisellä fleecetakilla ja vanhalla sadetakilla. Saa nähdä, miten nämä pärjäävät meidän neidin (usein vielä melko rauhallisessa) menossa. Ainakin materiaali tuntuu käteen vahvalta.

  4. Vastaa

    Marja

    Meillä ollut kaksostytöillä (6v.) käytössä samaiset KappAhlin talvivaatteet – toisella haalari, toisella kaksiosainen asu. Ja hyvin on toiminut ainakin meillä, ei niin mitään negatiivista sanottavaa! Hinta-laatusuhde mielestäni kohdallaan ja mikä parasta, tytöt itsekin ovat tykänneet asuista tosi paljon! Oikein harmittaa etten haalinut näitä ensi talveksikin… Meillä juurikin tuo kapeus kerää kiitosta – tytöt kun ovat kohtalaisen hoikkia ruumiinrakenteeltaan. Kerrankin istuva puku, jonka alle on kuitenkin mahtunut villahaalaritkin.

  5. Vastaa

    Sarianna

    Meillä taas jäi lähes käyttämättä, koska vetskari nousee liian ylös ja jos sitä jättää auki niin tuuli pääsee ikävästi kaulaan, vaikka kauluri olisikin. Muutoin puku on todella loistava ja hyvä! Meille mahtui villahaalaritkin hyvin, mutta puvut ovatkin reiluja jos vertaa kuvassa olevan pojannkin pukua – joka on minusta jo turhan jämpti…

  6. Vastaa

    Miisku

    Meillä tykättiin, kapea malli ei hoikalla haittaa. Jää sininen haalari pikkuveljelle varastoon, hoikka käyttäjä siinäkin tulossa 😉
    Merkin kevätvaatteita meille saattaa vielä tulla, saas nähdä.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *