Tietoa mainostajalle ›

NOA NOA:n kilpailu uuden liikkeen avaamisen kunniaksi

19/04/2012

NoaNoa_logo.jpg

Arvonta on suoritettu ja lahjakortin voitti

Satu, kommentti Meidän perheen lemppari (äiti + 2 tyttöä) on Dress Sleeveless (2-0520-1).

Onnea voittajalle! Olemme sinuun yhteydessä.

 

Ihastuttava tanskalainen vaatemerkki Noa Noa avaa toisen franchising-liikkeensä Helsingin keskustaan. Tänään to 19.4. Yrjönkadulle avattavaan 153 neliön liikkeeseen tulee myyntiin naisten mallistojen ja asusteiden lisäksi Noa Noa Miniature -mallisto vauvoille ja pikkutytöille.

 

 

Kauppiaille Marianne Luukkoselle, Sari Ikäheimoselle ja Anja Palkoselle Noa Noa on ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Monipuolinen juhlaan ja arkeen sopiva mallisto tuntuu omalta.  ”Olemme myös todella iloisia että voimme tarjota ensimmäisenä Noa Noa -liikkeenä Suomessa myös tyttöjen Miniature-malliston”, sanoo myymälävastaava Marianne Luukkonen. Liike on Noa Noan suurimpia franchising-myymälöitä Euroopassa.

 

Yrittäjäkolmikko avaa myöhemmin keväällä kattavan Noa Noa -mallistoa myyvän verkkokaupan. Tavoitteena on myös lähivuosina avata useampia Noa Noa -liikkeitä pääkaupunkiseudulle.

 

 

NOA NOA Yrjönkatu arpoo Minityylin lukijoiden kesken 50€:n lahjakortin liikkeeseen. Kommentoi tähän postaukseen (su  22.4 mennessä) suosikkivaatteesi NOA NOA:n miniature mallistosta, niin olet mukana lahjakortin arvonnassa.
Lisäetuna avajaispäivänä liikkeessä kaikki -15%. 

 

Lisätietoa: Myymälävastaava Marianne Luukkonen, puh. 050-57 28 525
Aukioloajat arkisin klo 10–19 ja lauantaisin klo 10–16. Liikkeessä on mahdollisuus järjestää myös aukioloaikojen ulkopuolisina aikoina yksityistilaisuuksia asiakkaiden toiveiden mukaan.
Osoite: Yrjönkatu 34, 00100 Helsinki
Facebook: Noa Noa Yrjönkatu

By Ullis

pojan (2011) ja tytön (2009) äiti. Urheilullinen digimarkkinoinnin ammattilainen, joka kokkaa mielellään.

74 Comments

  1. Vastaa

    Myu

    Kevätmalliston Dress (2-0243-1)!

  2. Vastaa

    Riinukka

    NoaNoa on niin ihana, että yhden suosikin valitseminen on ihan mahdotonta, mutta ihana on esim tämä mekko isoilla taskuilla!
    http://www.noanoa.com/collection/catalogue.aspx?col=30&sec=1&cat=22

  3. Vastaa

    RiikkaK

    Osallistun arvontaan 🙂
    Hirmu nätit puna-valkoraidalliset 3/4-pituiset kesähousut nousi kuvastoa selaillessa suosikiksi.

  4. Vastaa

    Nina

    Osallistun arvontaan 🙂
    http://www.noanoa.com/collection/look-book.aspx?col=30&sec=2&cat=22 tämä asu aivan ihana, erityisesti jumpsuit!

  5. Vastaa

    +Pupuna+

    Yli-ihana vauvamekko: Dress short sleeve,Short Sleev (2-0524-1)

  6. Vastaa

    Milla

    Dress (2-0268-1) on todella kaunis! Itseasiassa mekoista on vaikea valita se mieluisin, kauniita kaikki. (Mukana ollaan arvonnassa)

  7. Vastaa

    Aarre

    Ehdottomasti virkattu bolero.

  8. Vastaa

    heini

    raikas ja raidallinen Wrap,Long Sleeve (2-0606-1) oli kaunis!

  9. Vastaa

    Anne

    Aivan ihania kaikki mekot ja kaikki missä on kukkasia ja menis niin nappiin meidän pian 5-veelle, mutta esim. tällaisen voisin valita: Dress short sleeve,Sleeveless (2-0515-1). T. Anne-Maria

  10. Vastaa

    Eija R.

    Ehdoton suosikkini oli tämä mekko:

    Dress short sleeve,Sleeveless (2-0515-1)

  11. Vastaa

    Christine

    Ihania vaatteita! Tämä mekko 2-0249-1 sopisi meille!

  12. Vastaa

    Salbe

    Vauvojen miniature-mallistosta: Dress short sleeve (2-0524-1). Ihana!!

  13. Vastaa

    Nitta

    Valkoinen mekko!

  14. Vastaa

    Iro

    Noa Noalla on kaikki niiiiiiin söpöä, että on todella vaikea valita vain yhtä! Mutta Blouse,Short Sleeve (2-0451-1) on kyllä ehdottomasti yksi suosikeista! 🙂

  15. Vastaa

    Katariina

    Mukana! Suosikkini on Shorts,Short (2-0439-1), söpöiset farkku (?) shortsit 🙂

  16. Vastaa

    kaijas

    pitkähihainen villatakki (2-0587-1), tosi hienon näköinen

  17. Vastaa

    Katriina

    Jopa meidän vannoutunut mekkotyttömme Anja ihastuisi näihin pöksyihin:
    Trousers,3/4 Length (2-0518-1)

    Mukana arvonnassa, ja ehdottomasti menossa piipahtamaan kaupassa jo heti tänään!

  18. Vastaa

    Laura S

    Täydellistä, että lastenvaatteita pääsee hypistelemään liikkeeseen 🙂
    Ihania kaikki, mutta suosikkina tämä hulmuavahelmainen, valkoinen mekko+hame: Dress short sleeve,Sleeveless (2-0525-1) ja Skirt,Knee Length (2-0510-1)
    Ja meidän vauvalle tarvitaan baby puolelta joku yksivärinen mekko jonka alla on kukalliset shortsit: ihanan näköistä!

  19. Vastaa

    Ruu

    Suosikiksi valikoitui Cardigan, Long Sleeve (2-0300-1)

  20. Vastaa

    SatuM

    Tämä olisi aivan ihana kesäksi 🙂 Dress short sleeve,Halterneck (2-0466-1) tai sitten nämä Trousers,3/4 Length (2-0518-1)
    ja mukana arvonnassa!

  21. Vastaa

    Minna

    Suosikki on: Cardigan,Long Sleeve (2-0503-1)

  22. Vastaa

    äiti5lle

    Ihana,Ihanaa ja vielä ihanempaa tämä arvonta ja liike <3 ….Jumpsuit,Knee NOANOALta isoilla taskuilla kukka kuviollinen -kaunis

  23. Vastaa

    unikuu

    Dress (2-0254-1) tuo olisi kyllä ihana.. myös sellainen pinkki (?) tyllihame kevätmallistosta oli <3

  24. Vastaa

    Piia

    Osallistun kilpailuun. Kesämallistosta suosikkini on ehottomasti

    Skirt,Knee Length (2-0510-1)! 🙂

  25. Vastaa

    Nenna

    Ihana arvonta!! 🙂 Lempparini on Jumpsuit,Long (2-0470-1)
    🙂

  26. Vastaa

    Niina

    Voih, ihaniahan nuo kaikki ovat! Mutta etenkin mekot ja nuo hihat!!!!!

  27. Vastaa

    Leena-A

    Noa noa mallisto on kerta kerran jälkeen täynnä ihanuuksia. Lempparin valinta on vaikeaa mutta valkoinen mekko on kyllä ihana! (2-0525-1)

  28. Vastaa

    Jonsku

    Vaikea valinta, kun oli niin paljon ihania vaatteita – etenkin mekkoja. Mutta päädyin kuitenkin housuihin, koska niitä harvemmmin tehdään mitenkään erilailla tai erikoisen kauniiksi: Trousers, 3/4 Length (2-0518-1).

  29. Vastaa

    Kinuski

    Mukana arvonnassa ja suosikki on Trousers,3/4 Length (2-0518-1)!

  30. Vastaa

    Rullus

    Suosikkini on ehdottomasti Jumpsuit,Knee Length (2-0252-1). Olishan tuolla vaikka mitä muuta ihanaa… Sopivan tyttömäisiä ja kelpais varmasti myös meidän tytöille, jotka meinaa olla tosi vaativia noitten vaatteidensa suhteen…

  31. Vastaa

    Omenankukka

    Aivan ihana arvonta!

    Juuri eilen ihastelin Noa Noan kevätmallistoa ja suosikkini on tämä mekko: http://www.noanoa.com/media/2478/6_12SP_21-7_LOW_Catalog.jpg

    Ihan meidän tyylinen 🙂

  32. Vastaa

    Mindi

    Tosi kauniita ja herkullisia vaatteita. Suosikki on Jumpsuit, Long (2-0470-1)

  33. Vastaa

    Heidi

    Ehdoton suosikki on toi raikkaan valkoinen hihaton mekko!

  34. Vastaa

    sallis

    Lempivaate on mekko Dress (2-0243-1) 🙂

  35. Vastaa

    Nia

    Mukava uutinen, ihania vaatteita. Suosikkini lastenmallistosta on Jumpsuit,Knee Length (2-0252-1).

  36. Vastaa

    Anni

    Osallistun!
    Dress short sleeve,Sleeveless (2-0525-1)

  37. Vastaa

    Tanja

    Hauska: Jumpsuit,3/4 Length (2-0440-1)
    Olisipa söpöjä kokonaisuuksia myös pojille! (Onneksi on kummityttö(jä)) 🙂

  38. Vastaa

    kirsi

    Kevätmallistosta Dress (2-0415-2)

  39. Vastaa

    Milla

    Dress (2-0243-1)
    Ehdottomasti. Voisin melkein itsekin pukea päälleni 😉

  40. Vastaa

    Kati

    Gardigan long sleeve on tosi nätti takki, tuo koko yhdistelmä sivuilla on tosi suloinen:)

  41. Vastaa

    Amalia

    Dress 2-0243-1, on suosikki!

  42. Vastaa

    Sanna

    Suosikkini on ehkä tää mekko Dress (2-0243-1)
    Noa Noa värit sopii ihan tosi omille lapsilleni (ja useimmille suomalaislapsille).

  43. Vastaa

    Tintti08

    Aivan suloisia kaikki! Tässä yksi meidän suosikeista, tosi kaunis valkoinen mekko kesämallistosta: Dress short sleeve, Sleeveless (2-0525-1).

  44. Vastaa

    Nonnis

    Voi miten ihania mekkoja, mutta voiton taitaa kuitenkin viedä keltainen sleeveless top (2-0522-1). 🙂

  45. Vastaa

    Maija

    Siis aivan ihania!!!! Osallistun siis arvontaan ja tässä oli yksi suosikeistani
    Dress short sleeve,Short Sleev (2-0521-1)

  46. Vastaa

    Anna Taipale

    Ihania ja herkkiä, merkin tyllihame meillä onkin ennestään.
    Suosikkini on Jumpsuit,Short (2-0312-1).
    http://noanoa.com/collection/catalogue.aspx?col=30&sec=1&cat=22

  47. Vastaa

    Nea Barman

    Ehdottomasti mekko Dress (2-0324-1)

  48. Vastaa

    Kati

    Ihania kaikki 🙂
    Mutta jos yksi pitää valita, niin mekko Skirt,Long (2-0465-1)..
    Mukana upeassa arvonnassa!
    Kati

  49. Vastaa

    Mari

    Kauniita ja ajattomia ja ihania yhdistellä. Omaan ja tytön makuun oli eniten Skirt,Long (2-0465-1), toivotaan että arpaonni suosii edes kerran tässä elämässä 😀
    -Eevin äiti-

  50. Vastaa

    *riikka*

    Meillä tykätään kovasti NoaNoasta, niin äiti kuin tyätrkin. Äkkiseltään suosikiksi nousi Dress (2-0243-1)

  51. Vastaa

    aamusauna

    Dress short sleeve,Sleeveless (2-0525-1) on ihana 🙂
    -aamusauna

  52. Vastaa

    Anniina

    Ihania on kaikki!Mutta ihan suosikki on Knee length Jumpsuit (2-0252-1). :)!

  53. Vastaa

    Pipsa

    Suosikkini on Mekko Dress (2-0243-1)

  54. Vastaa

    Jeppeli

    Lemppareita on jumpsuit 2-0470-1 ja useat mekot. =)

    T.Jeppeli

  55. Vastaa

    Eva Paukkeri

    Paljon söpöjä vaatteita! Vauvapuolelta harmaa neuletakki näytti ihanalta, samoin valkoinen mekko!

  56. Vastaa

    Kirsi

    Kovasti on ihania vaatteita. Tosi ihana tuo dress 2-0243-1!

  57. Vastaa

    jonna

    Asusteille on aina käyttöä=).

  58. Vastaa

    Anne

    Suloisia vaatteita paljon, mutta vauvan vaatteita aika kiva oli mekko lyhythihainen, Short Sleev ( 2-0551-1 ).

  59. Vastaa

    Niina Feirikki

    Mukana! Toivottavasti noita ihanuuksia on mahdollisimman isoillekkin lasten vaatteissa:)

  60. Vastaa

    Tanjus

    Dress (2-0243-1) on ihana!

  61. Vastaa

    Mirkka

    Tykkään kovasti sekä aikuisten että lasten NOANOA-vaatteista. Paljon ihanuuksia , sanotaan nyt tämä:

    Jumpsuit,Long (2-0470-1)

  62. Vastaa

    Mimmuli

    Kaikki ovat ihania mutta ehkä Dress short sleeve,Strap (2-0506-1) oli kaunein.

  63. Vastaa

    Dagmar79

    Ihania vaatteita, Noa Noa on yksi suosikki varsinkin kesävaatteiksi 🙂 Light outerwear,Long (2-0256-1) olisi kaunis ja tarpeellinen.

  64. Vastaa

    Elina

    Dress (2-0243-1) on kaunis!

  65. Vastaa

    Marja

    Näille olisi kyllä käyttöä. Shorts,Short (2-0439-1)

  66. Vastaa

    Henna73

    Shorts,Short (2-0439-1) on aivan ihanat 😀

  67. Vastaa

    Satu

    Meidän perheen lemppari (äiti + 2 tyttöä) on Dress Sleeveless (2-0520-1).

  68. Vastaa

    Olivia A.

    Dress (2-0243-1) on suosikki! Ihanaa, kun saamme Noa Noan miniature-malliston tänne Suomeen myyntiin!

  69. Vastaa

    Himpula

    Cardigan,Long Sleeve (2-0304-1). Suloinen!

  70. Vastaa

    Tiina

    Dress short sleeve,Sleeveless (2-0520-1) on todella kaunis!

  71. Vastaa

    Ellanella

    Keltainen hihaton toppi sopisi meidän tytölle kuin voi puuroon 🙂
    Top,Sleeveless (2-0522-1)

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *