Päivän pesue

20/11/2010

Lähdettiin aamulla poikien kanssa uimahalliretekelle melkoisella tohinalla. Bussipysäkillä havaitsin, että melko identtisissä ulkotamineissa oltiin liikenteessä, heh.

Kaikilla kolmella mustaa ja karvakaulus, mielet olivat kuitenkin kaikkea muuta kuin synkät.

Todettiin muuten tällainen talvinen pesutuote tosi käteväksi. Goldwellin Wintercare pesee sekä hiukset että vartalon, vähentää hiusten sähköisyyttä, eikä kirvele silmiä.

On nimittäin eräänkin kerran ollut aikamoista haipakkaa eri puteleitten kanssa uimahallin suihkussa, kun mukana on ollut innokas pikku-uimari, ikää +-2 vuotta.

Valitsen taktisista syistä aina kauimmaisen mahdollisen suihkun, sillä meidän kuopus saattaa hyvinkin lähteä äkkiarvaamatta säntäilemään kohti altaita Aatamin asussa – ja äiti perässä :D.

By Laura

kahden pojan (s. 2002 ja 2008) ja tytön (2014) äiti. Kauneuden ammattilainen, joka nauttii kauniista asioista ympärillään.

6 Comments

  1. Vastaa

    Saara

    Heh…mulle melkein kävi viimeisellä uimahallireissulla noin, että sillä välin kun riisuin uimapukua Joas ehti lähes livahtaa takaisin uimahallin puolelle. Alastomasta ja liukkaasta pikkupojasta ei saa kunnolla edes otetta, joten kiinni saaminen meni ihan viime metreille. Ja tämä siitä kauimmaisesta suihkusta huolimatta. On nuo parivuotiaat vaan arvaamattomia ja nopeita. Pukuhuoneen puolella on onneksi myös sellaisia lukittavia vaatteidenvaihto koppeja, jotka on käteviä, kun lapsi ei pääse sieltä karkuun 🙂

  2. Vastaa

    Suvi

    Samat puuhat meilläkin tänään! Meillä uimahalliseurue oli tänään neiti 2v9kk, kummipoika 3v8kk ja sen sisko 5,5v. Ja kaksi äitiä. Ei ongelmia, kukaan ei karannut, hukkunut tai muutakaan mustelmaa. Siellä Pirkkolan uimahallissa ei nimittäin voi karata altaaseen, matka saunasta on ihan hirmuisen kamalan pitkä :)))) Suosimme yleensä Märskyä ja Tuusulaa, mutta nyt oli jumppakisoihin meno sinne alakertaan, niin valikoitui tämä. Menetteli, mutta ei uudestaan ihan heti. Meillä pysytään suihkussa paikoillaan, kun antaa istua pefletin päällä ja purkki Muumi-varpaanpesuainetta käteen… Teille kaikille sopii musta tosi hyvin!

  3. Vastaa

    Laura

    Saara: eikä, se on niin järkyttävä tunne, kun tietää, että perään on juostava ja heti – oli vaatteet tai ei. Tuollainen lukittava pukeutumiskoppi kuulostaa todella kätevältä.
    Olen kuullut, että jotkut äidit nostavat lapsensa rusinapaketin tms. kanssa istumaan sinne lokeroon (tällöin ovi ei ole luonnollisestikaan lukittuna) oman pukeutumisensa ajaksi.

    Suvi: me oltiin juurikin Märskyssä, mukavan lämpimät altaat ja koska oltiin suht. ajoissa lauantaiaamupäivällä liikkellä, ei ollut edes pahat ryysikset.

  4. Vastaa

    Rita

    Heh, ei ole tullutkaan mieleeni laittaa lasta vaatelokeroon istumaan! Mutta kieltämättä ihan käyttökelpoinen ajatus 😀

  5. Vastaa

    Katiska

    Meidän vauvauimari (reilu 1 v) karkasi kerran alastomana pesuhuoneesta. Mä lähdin pojan perään, liukastuin ja kaaduin maahan rähmälleni ja sillä välin herra tomera oli jo sukeltanut altaaseen. Nappasin pojan kädestä ilmaan ja hävisin äkkiä takaisin pesuhuoneeseen enkä jäänyt katselemaan miten moni näki meidän performanssin. Onneksi kyseessä oli vauvauimari, joka oli ihan cool vaikka “joutui” veden varaan.

  6. Vastaa

    Päivi*

    Mä käytän pukuhuoneen paikallapitimenä vesipulloja ja maissinaksuja. Ja sit uudestaan pesulle :-p

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *