Poikien hiusten leikkaaminen itse

17/01/2018

otsis-1024x811.jpg

Postasin aikaisemmin vinkin tyttöjen otsiksen leikkamiseen. Yleisön pyynnöstä nyt on vuorossa pienten poikien hiusten leikkaaminen itse. Edelleen kehotan leikkaamaan asiaankuuluvilla terävillä saksilla, ei keittiösaksilla, koska ne eivät ole tarpeeksi terävät hiusten leikkaamiseen. (Sakset kotiin esim. täällä*)

Hiusmallini on 2,5-vuotias poika. Vanhempien toiveena oli, että pojalle leikattaisiin vähän surffihenkinen tukka eli rajat saavat jäädä vähän pehmeiksi ja ylikasvaneen oloisiksi, mutta kuitenkin selkeästi lyhyemmäksi. Ensin otsatukka. Hiukset kammataan suoraksi eteenpäin ja otetaan hiukset napakkaan otteeseen etu- ja keskisormien väliin. Sitten leikataan pientä lovea.

Seuraavaksi leikkasin sivut samalla tapaa loveamalla. Hiukset kannattaa leikata mahdollisimman lähellä luonnollista kasvukohtaa ja niin, ettei nosta omia sormia ylöspäin leikatessa, vaan leikkaus tapahtuu mahdollisimman lähellä lapsen päätä. Minun mallini istui todella hienosti paikallaan koko parturoinnin ajan, mutta tässä voi tulla haasteita jos leikattava ei malta pysyä paikallaan. Korvan kohdalla kannattaa linja leikata kaarevasti korvan muotoa mukaillen.

 

hiusten leikkaaminen itse minityyli

 

Leikkaus jatkui korvalta kohti niskaa.

 

hiusten leikkaaminen itse

 

Ja lopuksi niskalinja. Jos lapsella on paljon hiusta, voi massaa keventää ohennussaksilla, jos sellaiset on käytössä. Pointtina rajojen siistimisessä on, ettei lähde leikkaamaan suoraan, vaan pehmeästi loveamalla. Ja toinen puoli leikataan samalla tavalla.

 

hiusten leikkaaminen itse

By Ullis

pojan (2011) ja tytön (2009) äiti. Urheilullinen digimarkkinoinnin ammattilainen, joka kokkaa mielellään.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *