Uusi sitteri

30/03/2009

Meille kotiutui viime viikolla uusi sitteri. Pitkään mietin muutaman vaihtoehdon väliltä, mutta lopulta päädyin BabyBjörn Balanceen.

Tämä Balance-sitteri on tullut korvaamaan BabyBjörnin jo liki klassikoksi muodostuneen 1-2-3-sitterin. Tässä uudessa mallissa on niin ikään kuljetusasennon lisäksi mahdollisuus kolmeen eri asentoon, leikkimiselle, levolle ja nukkumiselle.

Tässä BabyBrjörnin uudessa mallissa kerrotaan olevan entistäkin kestävämpi kangas ja jalkatuessa on kumilista, joka pitää sitterin tukevasti paikallaan lattiaa naarmuttamatta. Uutuutena myöskin pehmustettu reunakangas.

Sitterin etuläppä ja kangas on käännettävissä, joten yhdestä sitteristä on mahdollisuus tehdä neljä erilaista väriyhdistelmää.

Itse halusin mahdollisimman simppelin, mutta toimivan ja kestävän sitterin, joka mahdollisuuksien mukaan sopisi myös kodin sisustukseen. Kun näin tämän BabyBjörnin mallin, josta olisi mahdollista muokata kankaita kääntämällä väriltään kokonaan ruskea sitteri, päätös oli valmis. Lisäplussaa tämä sitteri saa ehdottomasti pitkästä käyttöiästä (0-2v./3,5-13kg).

Muutaman päivän kokemuksella olen erittäin tyytyväinen valintaani. Pikku herra istuskelee mielellään sitterissään. Pienikin liike saa sitterin kevyesti keinumaan ja vauva jatkaa tyytyväisenä uuden, ihmeellisen maailman tarkkailua.

Kuva ja lähteet: A-T lastenturva

www.babybjorn.com

By Heini

5 Comments

  1. Vastaa

    Aada

    Suloinen pikkumies teillä!Meillä tuo Baby Björnin 1-2-3 on ollut ihan ehdoton varuste nuorimmaiselle.Nyt hän ei enää tosin pysy siinä vaan juoksee karkuun…Mihin se aika menee?!

    Jos vain suinkin rohkenet niin olisi kiva lukea bloggauksia/kuvia uudesta kodistanne (vaikka ei varsinaista vaatetusasiaa olekaan), jos olette siis saaneet sisustusprojekteja eri huoneissa valmiiksi._Jos_siis_vauvanhoidolta jää aikaa sillä sehän on kuitenkin pääasia:)

  2. Vastaa

    Heini

    Kiitos Aada.
    Näin keväisin sisustusinnostus tosiaan on itsellänikin kova ja vaikka koti on aika uusi, niin mieli tekee jotain pientä uuttakin laittaa.
    Kävään aikana jotakin sisustusjuttua on tulossa…

  3. Vastaa

    Aada

    Ja taas minä huhuilen täällä ohi aiheen mutta mistä olet löytänyt Heini sohvatyynyt?Meillä on nimittäin tismalleen samanlainen matto olohuoneessa kuin teillä ja nojatuoli on vastaavanlainen kuin teillä tuo sohva.Mistään en ole löytänyt yksinkertaisen tyylikkäitä & laadukkaita sohvatyynyjä kohtuuhinnalla.Tai Lauritzonilta löysin mutta hintaa oli sen verran etten kuitenkaan raaskinut ostaa enkä itse osaa ommellakaan.

  4. Vastaa

    Heini

    Aada,
    sohvatyynyt on Stockmannilta. Yksiväriset ruskeat on Stockan omaa Casa-mallistoa ja tähtityynyt on Lexingtonin.
    Stockmannilla on mun mielestä aika hyvä tyynyvalikoima, jopa täällä Tampereella.

    Kurkkaapa tälläinen nettikauppa:
    http://kauppa.adalmiinanhelmi.fi/
    Täällä on mun mielestä hyvä valikoima aika kivoja ja kohtuuhintaisia tyynynpäällisiä.

  5. Vastaa

    Sari

    Tuo vauva vasta onkin ihana <3
    Meidän Pampulasta on vauvakuva, jossa on valkoisessa paidassa ja samakuosinen Po.pin punainen mekko päällä kuin teillä housut, mutta meillä ei ollkut noin hienoa sitteriä 🙂 Mekkokin on jo aarrelaatikossa.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *