Villahousut toimii!

27/05/2009

Ennen kestoilun aloitusta suhtauduin villahousujen toimivuuteen vähintään skeptisesti. Tuntui uskomattomalta, että niissä lapsi todellakin pysyisi kuivana ja vielä uskomammalta se, että pesua ne tarvii harvoin. Rohkenin kokeilla ja kokemus kumosi kaikki aikaisemmat ennakkoluuloni. Ne todella toimii ja hyvin toimiikin! Ei reunavuotoja, ei falskauksia! Ja tuuletus riittää, sillä villa puhdistaa itse itsensä.

Villahousut toimivat niin hyvin, että myös meillä lähdettiin kokeilemaan yökestoilua. Alkuun ajattelin, että en ryhdy edes kokeilemaan yökestoilua ja keskustelupalstoja lukiessa monia muitakin tuo yökestoilu näyttäisi arveluttavan. En tiedä onko meillä aloittelijan tuuria vai ei, mutta parin viikon yökestoilun jälkeen jokaisena aamuna on herännyt aurinkoinen vauva kuivassa yöpuvussaan. Suosikkina meillä on suloiset raidalliset villahousut, joiden valmistaja on Petunian villat. (Näitä raidallisia villiksiä myy Fanttinen). Yökäytössä nämä ovat olleet pommin varmat.

Pikälahkeisia villahousuja meillä käytetään päivittäin ihan sellaisenaan eikä päälle siis laiteta enää toisia housuja. Lyhytlahkeiset villikset taas ovat kesällä aivan ihanat!

Tässä kuvassa vauvalla on Ipanat-merkkinen sisätäyttövaippa sivunepeillä ja 100% lampaanvillaiset Disanan legginsit, jotka ovat juuri passelit päiväkäytössä. Kummatkin Jopatuusta.

By Heini

2 Comments

  1. Vastaa

    Adeleide

    Mä luulen että tuossa yökestoilun onnistumisessa on tuurin sijasta iso osansa sillä onko lapsi kova pissailija vai ei. Meillä esikoisen kanssa oli jossain välissä täysin mahdotonta löytää sellaista (kertis)vaippaa, joka ei olisi lainehtinut yön aikana ylitse, tyttö vain pissasi niin valtavan suuria määriä…
    Mahdottoman suloisen näköisiä villavaippakuoria on kyllä nykyään saatavilla, bebesin sivulla kävin yksi päivä kuolaamassa että pitäisikö sittenkin yrittää kestoilua uusiksi tämän toisen kanssa. Hmm…

  2. Vastaa

    Heini

    Meidän poika on itseasiassa tosi kova pissaamaan. Kertikset tuli usein läpi yön aikana mutta villahousut toimii. Sisävaippa imuineen on aamuisin älyttömän märkä, mutta villahousut pitää kosteuden. Toki paketti on aika tuhti ja imua on paljon.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *